Uuteen

Minä olen päättänyt alkaa rohkeaksi. Olen päättänyt kokeilla uusia asioita ja uskoa itseeni. Olen päättänyt, että en enää murehdi turhia ja vatvo menneitä.

Ensi vuonna. Suon itselleni aikaa. Teen ensisijaisesti asioita, joita itse haluan. Kokkaan pastoja Aglio & Olio- kirjan ohjeilla. Ompelen valmiiksi kaapissa odottavat Tildat. Ostan omaksi ilokseni useammin kukkia. Varaan pilates-tunnin jälkeen hetken istuakseni infrapunasaunassa. Jatkan lenkkeilyä lumien lähdettyä. Lähden kesälomalla reissuun. Narraan kaloja virvelillä pikkuinen seuranani. Vien pöytälaatikkosuunnitelmaani eteenpäin. Pyhitän iltoja Spotifyn musiikkikirjastolle. Ja alkuviikosta naputtelen hakemuksen työpaikkaan, joka aivan sattumalta tuli eteeni.

En minä liikaa muutu. Ei minusta tule alati maailmaa syleileväa ja uudesta kokemuksesta toiseen ryntäävää ei-minää. Vaikka pyrkimys on kehittyä paremmaksi ihmiseksi; iloisemmaksi, joustavammaksi tahi kärsivällisemmäksi, en halua kadottaa pyrkimykseen itseäni. Sitä minää, joka osaa haaveilla ja on hetkittäin omiin oloihinsa vetäytyvä. Sitä, joka tuntee ja elää kaikkia elämän sävyjä.

Eikö sitä sanota, että kaikki värit sisältävä räsymatto on lopulta se kaunein.

Läskillä lukutaitoa

Koskaan ei suomalainen laihduta niin paljon kuin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Se on pyhien lupausten päivä. Lupausten, jotka jäävät toteuttamatta tai yltävät kevyiksi pintaraapaisuiksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL heittää uuden vuosikymmenen alkajaisiksi kansalaisille aika mielenkiintoisen haasteen. Läskillä lukutaitoa -laihdutuskampanja Nepalin opettajankoulutuksen tueksi tarkoittaa siis käytännössä seuraavaa.
1. Olet täysi-ikäinen ja ylipainoinen.
2. Marssit ilmoitettuna päivänä seurakunnan punnituspaikalle.
3. Laihdutat vimmatusti kevätkuukaudet. Toki terveellisyyden periaatteita kunnioittaen. Kilolla läskiä kun on hyväntekeväisyysarvoa 15 euron edestä.
4. Marssit toukokuussa uudemman kerran seurakuntaan, nyt loppupunnitukseen.
5. Olet kerrankin ennen rantakautta tyytyväinen. Kesämekko on taas mukava pukea ylle.

Minä voisin yrittää panostaa kansankynttilöiden koulutukseen ja sitä kautta erityisesti tyttöjen hyvinvointiin noin viidenkymmenen euron edestä.

Lisää haasteesta voit käydä lukemassa täältä...

Väritön

Imeekö joulu ihmisestä mehut vai onko minuun muuttanut lapamato? En jaksaisi tehdä mitään, en niin mitään. Mielessä on talvihorros. Työpäivän jälkeen nukuttaa. Normaalisti ilahduttavat asiat tuntuvat velvollisuuksilta.

Mieli seikkailee mukavissa asioissa, mutta keho ei jaksa. Se elää omaa elämäänsä. Solut suorastaan huutavat tuuletusta ja valoa. Ei auta pilates. Ei lenkki pakkasessa. Ei hedelmien hyvät vitamiinit.

Tekoauringon saa onneksi ostaa paketissa kirkasvalolaitteen muodossa. Auttaisikohan sellainen?

On hetki

On hetki. Juuri tämä. Juuri nyt. Jouluna kynttilämeren edessä, juhannuksena laiturin nokassa tai tiistaina perunoita kuoriessa. Sama se. Mikään ei ole tärkeämpää kuin tämä käsillä oleva hetki. Jaettu. Se, mitä yhdessä teemme, miten yhdessä olemme. Kun muistaisi aina pysähtyä ihmettelemään. Lumista maata. Tähtikirkasta yötä. Piparkakun täydellistä pintaa.

Tähän jouluun nivoutuu elämän paradoksaalisuutta enemmän kuin aikaisemmin. Kun luo kauniita hetkiä ja elää niitä läpi, sitä suuremmaksi kasvaa tietoisuus hetkien rajallisuudesta. Mitä suurempi hetki, sitä suurempi ymmärrys sen päättymisestä.

En kuitenkaan aio kadottaa pientä tyttöä sisältäni. Sitä, joka tervehtii joulua posket innosta punastuen tai tekee jouluaattoyönä lumienkelin pihalle. Kunpa vaan osaisin viisaasti ja kauniilla tavalla alleviivata hetken merkityksen. Sen ohikiitävän.

Rakas lukijani. Olkoon joulusi täynnä kauniita ja merkityksellisiä hetkiä.

Herra Huun joulutervehdys

Se on täällä taas. Kissalaakson kuninkaan joulutervehdys. Viime vuonna tervehdys toimitettiin vasta tapanina. Mutta tänään se odotti keittiön matolla.

Suurin erheeni oli lahjojen vääränlainen piilottelu. Lahjasäkkiin kun pääsee työntämään viiksekkään nokkansa. Kuusen alla on kaivettu pussia, kunnes nenä kertoo, mikä paketti on oma. Ja silloin... tilaisuus tekee varkaan. Luonto laittaa eläimen ahmimaan kerralla ison pussin kissanminttuja ja siankärsiä. Kunnes maha on ruikulilla ja seuraukset keittiön matolla.

Meidän perheessä ei tarvittaisi Samu Sirkan joulutervehdyksiä. Meillä kun on autenttinen Onni-herran Christmasnightfever-show.

Joulukuun kahdeskymmeneskolmas

Taustalla soi. Nat King Cole: The Christmas Song Tulkoon joulu! Työt on tehty, paketit kääritty, jääkaappi varustettu herkuin. Pöydällä punastelee amaryllis. Kulhossa kukkula seitsemänkymmentä vuotta sitten keksittyjä vihreitä kuulia. Ne kuuluvat ehdottomasti joulukaramellien aateliin. Takan päällä lämmittelee tuore Mailegin nissepariskunta. Tonttujen hankinta on muodostunut jo jouluperinteeksi. Ostan vuosittain yhden Mailegin tontun. Sen kuluvan malliston ihanimman tietenkin.

Eilen glögiteltiin Makujen Maisterin kanssa. Äänensä menettänyt ystävä ei jäänyt suinkaan sanattomaksi vaan kerrottavaa riitti moneksi tunniksi. Herkuteltiin mutkattomasti lihalevyllä ja taatelikakulla ja kotiinviemisiksi pakattiin ihanaa sinappia. Juuri edesmennyt ystävä tapasi tehdä sinapin joulupöytääni. Nyt Makujen Maisteri lupasi ottaa perinteen haltuunsa. Joulukalenteri on ilahduttanut jokaikinen päivä. On koristeltu taloa palloin ja sydämin. Saatu puuromanteleita ja piparminttutikkuja. Tänään paketista paljastui Ludovic Roubaudin Sirkuksen miehiä. Tänään käperryn lukemaan. Mutta ennen sitä suukotan Herra Pähkinäisen turvallisesti joulutaipaleelle

Let it snow, let it snow, let it snow

Taustalla soi. Dean Martin: Let It Snow Ei haittaa, vaikka maailma uhkaa hukkua lumeen. Saadaan kerrankin valkea joulu. Sitäpaitsi lumen kolaaminen nostaa mukavasti kuntoa. Ja auton pönkääminen pois kinoksesta kehittää pakara ja reisilihaksia.

Huomaan kuitenkin talvenkestävyyteni heikentyneen. Haikailen tropiikkiin lomalle ja unohdan ostaa autoon lumiharjan. Talviajotaidot olivat totisesti koetuksella, kun osuin Lahden moottoritiellä lumimyrskyn silmään. Lunta ryöppysi taivaalta niin, ettei näkyvyys ollut kymmentä senttiä. Ei tiennyt mistä tie kulki, saati viereinen kaista sijoittui. Edessä ajavan sumuvalon heikko kajastus oli ainoa elonmerkki koko ympäröivässä maailmassa. Eikä lopulta auttanut kuin ajaa tien sivuun odottamaan myrskyn selkeytymistä. Hapuillen ja rukoillen, että osun kaiken v alkean keskellä pientareelle, enkä ojaan.

Sanottakoon kuitenkin. Onhan tuo valkoinen maailma satumainen. Onni, että on vuodenajat.

Maan korvessa...

Taustalla soi. Albinoni: Adagio Muistatko, kun istuimme keittiösi pöydän ääressä. Tarjosit minulle kahvia. Niistä kultareunaisista, ruusukuvioisista kupeista. Olit jokin aika sitten menettänyt miehesi. Kevätaurinko kylpi sisään ikkunaverhon raosta. Minä puin osin lapsekkaita ajatuksiani sanoiksi. Sinä kuuntelit ja annoit minun puhua.

Miten meistä on tullut sellaisia, kuin olemme? Miksi luopuminen pelottaa? Miksi ei saa itkeä, jos on paha olo? Kerroin, että haluaisin löytää sanat ja jonkun, jolle kertoa. Luulin, ettei minulla ei ollut sanoja eikä ketään. Ja sinä olit siinä.

Kerroit, miten itsekin pelkäät. Miten tuhkasta nouseminen on vaikeaa. Erityisesti silloin, kun muistot ottavat valtaa. Puhuit rohkeudesta ja oman sydämen kuuntelemisesta. Sanoit, että pitää tehdä niitä asioita, joihin uskoo, vaikka pelottaisi kuinka. Pitää osata luopua. Pitää osata säilyttää. Sanoit, että menettäminen voi synnyttää jotain uutta. Ja, että asiat voi aina nähdä toisellakin tavalla. Valoisasti.

Tänään seisoin valkoisen arkkusi äärellä. Muistaen voimaasi. Painaen viisaat sanasi sydämeeni. Kirkko kylpi pakkasauringon säteissä. Kylmyys jäädytti ulkona kyyneleet poskille.

Mietin missä olet. Mihin taivas loppuu ja mistä alkaa äärettömyys. Näetkö kukat ja painuneet päät. Näetkö rakkauden. Muistatko ystävyyden.

Uskon, että lopulta meille kaikille käy hyvin. Eihän tässä elämässä olisi muuten tarkoitusta.

Joulukuun kahdeksastoista

Kun ulkona on paukkuu pakkanen ja maailma on kietoutunut valkoiseen kuuraan on hyvä pitää itsensä sisäisesti lämpimänä.

Vaalea chiliglögi

1 l omenatäysmehua
1/2 dl sokeria
10 mausteneilikkaa
1 tähtianis
2 kanelitankoa
1 cm pala tuoretta inkivääriä
1 punainen chili halkaistuna
1/2 sitruunan kuori raastettuna ja mehu
(3 dl valkoviiniä)

Mittaa mehu, sokeri ja mausteet kattilaan. Kiehuta hiljalleen n.10 minuuttia. Anna maustua noin 15 minuuttia. Jos haluat valkoviiniglögiä, lisää se ennen tarjoilua glögiä lämmittäessä. Siivilöi mausteet pois ja tarjoile juoma kuumana. Koristele tarjoilulasi rusinoilla ja manteleilla.

Joulukuun seitsemästoista

Pesunkestävän Martan joulunajan muistilista voi olla jollekulle hyödyllinen, mutta minut se sai lähinnä ahdistumaan. En aio siivota kotia kaappeja myöten. En aio loihtia tarjolle ylenmäärin kystää kyllä. En aio juosta viime hetken ostoksilla tai vierailuilla. En keittele herneitä tai leivo taatelikakkua.

Pikemmin istahdan kahvikupposelle. Katselen portaan pieleen kasaantunutta luminietosta. Ostan piparkakut valmiina ja luen hyvää kirjaa. Ojennan ilahtuen lahjan ystävälle. Käyn hautausmaalla sytyttämässä kynttilän. Katan pöytään vain meidän pienen perheen herkkuja.

Minulle joulu on tunnetila. Erityisesti tänä vuonna. Aikaa rauhoittumiselle. Aikaa itselle. Aikaa rakkaille. En tiedä vaatiiko suru asettuakseen vuoden vai kaksi. Saattaa olla, että ihmisen täytyy elää kokonainen vuosi alkaakseen ymmärtämään, ettei elämä enää koskaan palaa ennalleen, mutta jatkuu silti. Kutoen uusia onnellisia muistoja. Tuoden erilaisia, onnellisia jouluja.